torstai 15. maaliskuuta 2012

Spring in London

Vihdoin ja viimein saan jotain inspiraatiota kirjoittaa (ja muokata kuvat) tänne.
Ajattelin tänään nyt hieman kertoa Lontoosta ja jätän Floridan toiseen kirjoitukseen. Ja oltiin Lontoossa kauemmin kun ajattelin!

25.2.2012 

Aamulla oli aikainen herätys kun lähdettiin Rajamäeltä Helsinki-Vantaalle. Kone oli Lontoossa aamupäivästä (paikallista aikaa). Joten oli koko päivä oikeestaan aikaa kierrellä Lontoota. 3 varttia kesti junalla Lontoon keskustaan, josta otettiin taksi hotellille.
En ollut kyllä ennen tajunnut että niissä takseissa ei ole edessä kuin yks penkki eli kuljettajan oma ja kuljettajan vieressä on ns. tavaratila! Yllättävän isoja ne taksit oli.

Kun saatiin matkatavarat hotellille, lähettiin sitten kiertämään kartta kädessä Lontoota ja katteltiin ulkona nähtävyyksiä; Big Ben, Buckinghamin palatsi yms. London eye:en en viitsinyt jonottaa (ja se on sitä paitsi ryöstö hintanen!)

Hotelli oli lähellä ostoskatu Oxford Streetiä (jossa kyllä porukkaa riitti, etenkin viikonloppuna), joten se katu tuli tutuksi. Oxford Streetiltä pääsi sitten toiselle kadulle, jonka varrella on kalliita muotiliikkeeitä, mm. Louis Vuitton, Chanel, McQueen, Hermes... Näyteikkunat oli mahtavia! Sisälle en kehdannut mennä...

Ja kuten kuvista näkyy; sää suosi!
Alexander McQueenin Couture mekko (jota rakastan!!) ja Louis Vuittonin upea näyteikkuna.
1. Hirveä kuva musta puhelinkopissa x) 2. Näkymä sillankulmalta. 3. British Museum

Bukcinghamin Palatsin vartijoilla oli vielä talvihatut :D

26.2.2012


Sunnuntaina mentiin sitten sisätiloihin; Madame Tussaudsiin ja British Museumiin.
Vahakapinetti oli hintava, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Parempi paikka mitä aluksi ajattelin sen olevan, kyllä sielä muutama tunti vierähti.

Museo oli jättimäinen ja ihan ok. Sielä oli kyllä paljon nähtävää ja vaikka ne olikin hienoja, mun mielestä oli paljon kivempaa katsoa niitä egyptiläisiä "muinaismuistoja" Egyptissä.

27.2.2012


Maanantai oli sitten lähtöpäivä, mutta sen verran myöhään lähti lento, että ehdittiin vielä käydä Harrodsilla ja Hard Rock Cafessa.
Harrods on ihan uskomaton paikka, en tajunnut, että kuinka iso paikka se oikeesti on, ennekuin näki. Siis monta monta huoneellista pelkkiä käsilaukkuja ja etenkin ne kaikki luksus kengät! (Olin taivaassa!!) Sielä vielä kehtas näpelöidäkin jotain Louboutinin kenkiä.
Sielä oli oma kerros luksus huonekaluillekkin (jotain £10. 000 sohvia...)

Yksi Harrodsin näyteikkunoista.

1 kommentti:

  1. aaah, ehkä minäkin jonain päivänä vielä :D

    Mutta siis, oon kuullu et Lontooseen mentäes kantsis ostaa ne pääsyliput noihin nähtävyyksiin etukäteen netistä, koska
    a)ne saa halvemmalla
    b)ei tarvi sit jonottaa

    Ens kerralla otat mut mukaan! (:

    VastaaPoista

Kommentoi/kysy :)