torstai 23. lokakuuta 2014

Vanukasta ja pannareita

Nyt on jo pari viikkoa päässyt testailemaan noita uusia Proteiini-vanukkaita ja -pannukakkuja niin kai niistä voisin hieman koota lyhyesti ajatuksia.

PANNUKAKUT:

FAST Protein Pancake Mix - Banaani-Toffee:

Ihan normaaliin kevytmaitoon sekoitin, reilu desi jauhetta ja nestettä suunnilleen saman verran, kuten ohjeissa neuvotaan. Pannulle pistin n. teelusikallisen rypsiöljyä. Ohjeen mukaan pannukakkuja tulisi kolme. Neljä kumminkin tuli ja mielestäni tein ihan pannukakun kokoisia. 



Banaani tuoksui voimakkaasti heti kun lisäsin maidon jauheeseen. Sekottelin kunnolla ja annoin olla hetken. Paistoin kullanruskeiksi ja pistin päälle lisukkeeksi pakasteesta vadelmia. Oli kyllä herkkua, Menee ilman marjoja tai muitakin hyvin. Nopea ja helppo sapuska. 

Vaahterasiirapin makuista en ole vielä maistanut mutta uskon senkin olevan hyvää :) Pelkkää maustamatonta pannukakku-jauhetta en omista.

PROTEIINIVANUKKAAT:

SPORTLIFE Pudding 

Makuina Karamelli-Vanilija, Suklaa-Toffee ja Mansikka-Valkosuklaa. Kaikki herkulliasia. Omaa suosikkiani en ole vielä(kään) keksinyt.

Ennen olen syönyt FASTin vanukkaita  joihin olen hieman verrannut näitä uutuuksia:
  • nestettä saa lisätä enemmän kuin FASTin vanukkaisiin. 
  • tuntui että lusikalla sekoitten Sportlifen vanukkaat jäivät kokkareiseksi vaikka kuinka yritti sekoittaa. Kokeilin sekottaa sitten vispilällä, jolloin jauhepaakkuja oli vähemmän. 
Vanukkaiden koostumus suussa omasta mielestäni olivat vähän erilaisemmat. SportLifen vanukkaat tuntuvat suussa hieman samettimaisemmalta, kokkareista huolimatta ja maku oli makeampi kuin FASTin vanukkaissa joihin aluksi lisäsin hitusen sokeria.

Eihän nämä halpoja ole, mutta mukavia korvikkeita jälkiruoka- tai iltapalarahkalle tai muulle. Kannattaa pitää silmät auki mahdollisten tarjousten varalta!

(kuvia saatan päivittää lisää myöhemmin)

- Clarissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)