keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Pikaterveiset Phuketista

Terveisiä Thaimaasta!

Phuketin hotellinamme on Amari Phuket.


Ollaan oltu nyt jo hetken aikaa reissun päällä, tällä kertaa tosiaan Aasiassa. Pari päivää ollaan nyt vietetty Phuketissa Patong-beachillä ja sitä ennen vietettiin muutama päivä Singaporessa. 12 tunnin lento Helsingistä sujui hyvin ja meitä vastassa oli kuljetus Fairmont hotelliin.

Singaporessa.

Lämmintä on ollut sellaiset n. 30 astetta ja kosteeta on. Iltapäivästä on tullut välillä sadekuurojakin, mutta aika vähän se on menoa haitannut. Tai no sen verran että Singaporessa alkoi just sataa kaatamalla kun meidän piti kiivetä Marina Bays Sand- hotellin katolle, eikä sinne sateen aikana pääse. Päästiin kuitenkin myöhemmin sinne. Onneksi.

Singaporessa ehdittiin tutustua Marina Bay Sands Gardeniin, kasvitieteelliseen puutarhaan, Orchard Roadiin, Raffless hotelliin ja Marina Bay Sands hotellin kattoon.



Tänään Phuketissa nautittiin äidin kanssa hieronnasta hotellilla. Salilla olen käynyt tottakai, en tosin ihan niin ahkerasti kuin kotona. Huomenna sitten on kalastus- ja snorklausretki. Ohjelmaa kyllä keksii.

Lisää kirjoittelen sitten kun pääsen takaisin Suomeen. Matkakuvia päivitttelen kyllä ahkerasti Instagramiin (@claru_p) ja tunnelmaa voi seurata myös Snapchatissä (@clarup).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)