torstai 2. helmikuuta 2017

Vuosi sitten Phuketissa ja seuraava matkakohde

Vuosi sitten oltiin matkalla itäisellä pallonpuoliskolla. Singaporessa ja Phuketissa matkailtiin pari viikkoa perheen kesken.  Julkaisin kyllä Singaporesta postauksen ja pikaterveiset Phuketista, mutta en sen tarkempia juttuja Phuketista kertonut. Nyt Facebook muistutti että vuosi sitten päästiin Patongin rannalle hotelliin.




Noh, mitä Phuketista jäi mieleen? Ainakin huippuluokan hotelli ja sen palvelu. Ihmisen hymyily ja yritteliäisyys.

Hotellina meillä oli Amari Phuket, jossa oli eritasoisia huoneita. Meillä oli huoneisto ylhäällä mäellä ja saman tason huoneistoilla oli käytössä yhteinen "yksityinen" uima-allasalue, aamiaispaikka ja kuntosali. Joka aamu pääsi ihanalle monipuoliselle aamiaiselle ja coctail hour kuului myös hintaan.

Panoraamakuva hotellihuoneen parvekkeelta
Ensimmäisella coctail hourilla. Myös pientä syötävää tarjottiin. Joka päivä erilaista.

Pääsimme juhlimaan myös kiinalaista uutta vuotta ja hotellin spassa kävin äidin kanssa thai-hieronnassa.



Parit päiväretket tehtiin merelle; käytiin kalassa. Ensimmäisenä suomalaisten kanssa. Tällä reissulla kyllä oli tärkeämpää kitata virosta tuotuja lonkeroja ja jutella suomea kuin kalastaa. Toisella reissulla olin iskän kanssa kalassa venäläisen kalaoppaan opastamana. Se oli sitten ihan kalareissu. Tonnikalaa pyydettiin ja oli kyllä aika rankkaa hommaa.

Päästiin myös snorklaamaan ja syötiin.


Amarin aamiainen


Loman viimeisiksi päiviksi siirrtyimme toiseen hotelliin, Kata beachin lähelle Thavorn Palm Beach resortiin. Se oli netissä saanut yhtä hyvät arvostelut kuin toinenkin, mutta Amarin jälkeen (jossa kohtelu oli oikeasti aika kuninkaallista) tuntui uusi hotelli arkiselta. Lisäksi ei saatu niitä huoneita mitkä varattiin.

Vaikka puutarha oli hieno, en sanoisi hotellia neljän tähden hotelliksi. 

Hotelli oli varmasti ollut joskus hieno, nyt tuntui että sitä pyöritettiin pienellä porukalla, pienellä budjetilla. Ainut mistä pidettiin hyvä huoli, oli upea puutarha... Allasbaari oli kiinni, aamiaisella sotkuisia pöytiä ja lintuja ja kuntosalille ei ollut tehty mitään moniin vuosiin. Vai vuosikymmeniin? Ei tullut näköjään siitä napattua kuvaa mutta sinne en ainakaan treenaamaan mennyt...
Ainut mikä parhaiten toimi hotellin alueella, oli kiva pieni ravintola missä sitten syötiinkin joka ilta.

Viimeisinä päivinä käytiin eräällä temppelialueella ja isolla Buddhalla, jota vasta rakennetaan.






- - -

Thaimaa ei ehkä jäänyt mieleen sellaisena paikkana jonne heti palaisi uudestaan. Turhan kehitysmaista omaan makuun. Singapore taas oli todella upea ja tykkäsin. Ainut huono puoli oli kaupungin hintataso.

Mutta on kyllä kiva nähdä uusia paikkoja aina. Tosin seuraava reissu on vähän tutunpaan paikkaan mutta aina yhtä mukavaan; nimittäin Floridaan. :) Ja sinnehän pääsenkin vähän reilun kolmen viikon päästä!