perjantai 19. kesäkuuta 2015

Siinä oli mun dieetti

Heipparallaa ja hyvää juhannusta!

Kahdeksan viikkoa dieettiä vedetty ja nyt on aika palata sitten pikkuhiljaa normaaliin menoon. Ja juhannuksena saa syödä.:) Ostin vähän herkkujakin, irtokarkkeja ja sipsejä. Niitä siis kohtuudella. Tänään tun tulin vanhemmille ruokana olikin sitten uusia perunoita, silliä, salaattia ja ribsejä. Ja punaviinin kera. Hyvää oli.


Mitä tuntemuksia nyt sitten on dieetin suhteen?

Mitään äärimmäistä painon pudottamista tässä ei tavoiteltu, vaan tosiaan pientä kiristystä jotta saadaan vähän lihasta esiin. Kiloja lähti suunnilleen viisi eli päälle puoli kiloa per viikko. Pidän sitä melko hyvänä, rasva kun lähti vain ruokavaliolla, ilman hikilenkkejä. Eikä nyt kauheasti enempää tarvikkaan poistaa.

Ja aika esitellä kuva ennen ja jälkeen. Joo, valaistus on eilainen ja kulma on vähän eri ja kamera vaihteeks vinossa, mutta eiköhän idea näy. Eniten eroa siis huomaa olkapäissä, vyötäröllä ja sisäreisissä.


Tättärää: Ennen ja jälkeen. 
Koko homma oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoinen kun huomasi että mitä dieettaminen on ja miltä se tuntuu. Ikävää oli se, että hermot oli kireemmällä kun normaalisti, vähän nälkä ja aterioista ei tullut kylläisyyden tunnetta. Hyvää oli se, että epämääräiset (vatsan) turvotukset jäivät pois ja koska ruokailut oli suunniteltuja, ei jääkaapissa ollut mitään "ylimääräistä" eikä mikään ehtinyt vanhentua. Uskon että se vähensi pois heitettävän ruuan määrää ja rahaa.


- - -

Keskiviikkona sain vihdoinkin geelikynnet laitatettua. En ole koskaan sellaisia omistanut joten oli kyllä kiva nähdä miten ne tehdään. Kuukauden olen ollut tietoinen kynsistä ja miettinyt millaiset haluan. Silti kaikki mitä tekijälle osasin sanoa oli: vaaleaa sävyä ja glitteriä. Ja tälläiset ihanuudet sitten tuli :)

Ei glitteriä voi olla liikaa.

Sunnuntaina on sitten lähtö lentäen Saksaan. Aika moista. Menny aika tosi nopeasti. Juhannus kuluu perheen kanssa ja treenaten vielä kerran tai pari. Matkakuvia tulee sitten facebookiin ja instagramiin aina kun netti on saatavilla. Lopulta sitten tännekin, tottakai. :)

x Clarissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)