perjantai 19. syyskuuta 2014

Kuin pyörällä ajoa

Ihan mahtavaa. Kerroin kuinka saatan päästä ratsastamaan jatkossa eräällä hevosella. Sen omistaja ei ehdi liikuttaa sitä tarpeeksi, joten tarvitsi ratsastajan. Koska olen pienenä harrastanut ratsastusta, halusin tarttua tilaisuuteen ja keskiviikkona sitten tapasin hevosen ja omistajan.


Aluksi jännitti. Silittelin hevosta (milloin ees niin olen tehnyt!?) ja sitten hieman epävarmasti talutin pois ja alettiin sitä laittaa sitten ratsastus kuntoon. Heppa oli kyllä tosi tottelevainen ja kiltti. Kavioiden putsaus sujui ihan täydellisesti ja muutenkin. Satulan pistäminen onnistui ja suitsetkin menivät hyvin. Tuntuu kuin ei taukoo olisi ollut lainkaan.

Nousin sitten satulaan. Ihan uskomaton fiilis... Tuntui tosi hyvätä mennä ja meno oli rentoa vaikka ehkä hieman jännitin. Laukkaa en vielä kokeillut koska halusin saada enemmän tuntumaa, lisäksi saappaat olin lainannu kaverilta, jonka jalka on kokoa suurempi kuin omani, niin en uskaltanut kun jalustin-tuntuma ei ollut mikään paras mahdollinen. Nautin joka hetkestä ja tuntu että naamallani oli typerä virne koko ajan. Mikä parasta, ratsu ei ole kovin säikky ja on tottunut koiriin ja erilaisiin ajoneuvoihin. Tietysti aina saa olla valppaana, sillä siis tulen lähinnä maastossa ratsastamaan jatkossa.

Mahdollisuutenani on myös ottaa tunteja, niin yksityisiä kuin yhteisiä. Maksaahan ne, mutta itseäni kiinnostaa tehdä hevosella muutakin kuin istua selässä ja katsella maisemia. Vaikka esteet kuulostaa aina hyvältä, itseäni kiehtoo myös ihan perus kouluratsastus.

Yksi suurimmista peloistani tässä uudelleen aloittamisessa oli tosiaan se, että jos en enään välitäkkään siitä. Mitä jos se onkin tylsää? Enää ei kyllä tarvi siitä olla huolissani. Päälle tunti satulassa meni todella nopeasti vaikka menin ilman suurempia ohjauksia itsekseni. Eiköhän tästä jatku rakas lapsuuden harrastus näin 6-7 vuoden tauon jälkeen. Ja lisäksi tosiaan taidot löytyi jostain selkärangasta, kuten pyörällä ajokin.

Valitettavasti en ottanut kuvia enkä pyytänyt niitä kun tuntui siltä ettei tarvi. Enköhän niitä saa sitten jatkossa :D
_______________________________

Ratsastuksen jälkeen oli vielä pakko päästä vetään perus salitreeni ja jaksoinkin hyvin. Ainut huono puoli oli, että sali oli aivan saamarin täynnä ja paras kyykkypaikka varattu koko ajan. En siis voinut sen takia vetää toistoja "failureen". No, ens kerralla sitten taas.

Vaikka voisin pitää pari kolmekin päivää palautumisaikaa ennen treenejä, niin oli pakko jo mennä yhden päivän jälkeen, sillä torstaina oli Hämeenlinnassa HAMKin perinteinen Alkupamaus. Sinne tottakai ryömimään ympäri Hämeenlinnaa ja bussilla yöllä takaisin. Hauskaa oli ja saatiimpa sitten kuva itse DJ SAMPLen kanssa!

- Clarissa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)