perjantai 2. tammikuuta 2015

Hyvästi 2014, tervetuloa 2015

Onnellista uutta vuotta! 2014 jäi taakse ja aloitetaan uusi vuosi. Luulin viettäväni itsekseni uuden vuoden (ei se ny kamaasti olis haitannut) mutta kutsuttiin sittenkin illanistujaisiin ja lopulta menin baariinkin. Rauhallisesti kumminkin sujui omalta osalta ja kivaa oli.


Valmiina juhlimaan uutta vuotta!


Hieman vuosikatsausta..

Mennyt vuosi oli oikein hyvä. Mitkä olivat sitten mieleenjääneimmät tapahtumat vuonna 2014?

Matka Yhdysvaltoihin New Yorkiin ja Floridaan.
Lukuisat treenit, onnistuminen ja kehitys :D
LehtiVihreän ilmestyminen!
Kesäharjoittelu.
Synttärit.
Siskon kissat.
Nordic Fitness Expo.
Lihaton lokakuu.
Uppsalan matka.
Joulu.

Eikä siinä edes kaikki, mutta varmaankin tärkeimpiä. Tottakai kaikki opiskelijabileet ja kavereiden kanssa puuhailut jäävät mieleen. 2014 ei ollut tietenkään pelkillä ruusuilla tanssimista, mutta ei niin voi olettaakkaan, hyviä ja positiivisia asioita kuitenkin tuli koettua ja niitä on mukavampi muistella.

Ja hieman kuvia vuodelta 2014:

Manhattan
Kalaretki Floridassa
Pick-Nick

Mökin kallioilla nauttimassa kesästä. Rymättylä.


Uppsalasta.

Siskon kissat <3

Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee antoisa ja onnellinen. 
Mitään uuden vuoden lupauksia en tee koska ei ole ollut koskaan tapana, enkä nää sellaisia tarpeellisiksi. Voihan lupauksia tehdä muutenkin.. 





2 kommenttia:

  1. Tosi kiva banneri! Missä meinaat alottaa ratsastuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Oli tarkoitus aloittaa Jokioisilla eräällä tutun tutun hevosella, mutta nyt on hieman kai tullut mutkia matkaan enkä kai pääsekkään aloittamaan. :/

      Poista

Kommentoi/kysy :)