keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäispuuhia

Heips!

Pääsiäinen tuli ja meni. Oli aika rauhallinen pääsiäinen ja vietin sitä lähes yksin kotona. Siskolla vierailin ja kävin mää PizzaBuffassakin (en yksin :D). Muuten vietin aikaa kotona ja silloin kun sali oli auki niin tottakai sinne oli suunnattava. Aika ruuhkaista oli ja tuntu että siellä oli koko kaupunki kuluttamassa pois pääsiäismunien tuomia kaloreita.

Pääsiäistreenit meni hyvin, värikkäät treenivaatteet piristää kummasti.

Todella rentoo oli viettää aikaa itsekseen, terveenä, sillä pystyin nukkumaan pitkään, syömään kunnon aamiaisia ja syömään muutenkin kunnolla, pääsin salille ja katsoin telkkaria. Pidin myös kunnon kevätsiivouspäivän. Niin ja leivoin juustosarvia!



Juustosarvia, tai tarkemmin kinkku-juustosarvia tein siivouspäivän lopuksi. Otin taikinaohjeen täältä. Tosi helppo ja nopea ohje, ei tarvita montaa ainesta. Väliin pistin Emmentalia ja saunapalvi-kinkkua. Tein kaksi annosta, eli noin 30 sarvea. Ainut ongelma oli taikinan löysyys ja tarttuvuus, joten ehkä jauhoja voisi pistää enemmänkin.

Kaverilta sain kauran siemeniä/jyviä, mitä istutin. Nehän venähti viikossa nätisti, joten pääsin fiilistelemään kevättä ihan kunnolla. Vein myös siskon kissoille osan kaurasta ja heti kelpas haistella ja mussuttaa.




Rentouduin myös niin että unohdin kaikki koulujutut, vaikka olisi ollut kunnolla aikaa perehtyä niin halusin vain unohtaa ne. Vaikkei mitään kamalan stressaavaa olekaan ollut niin kyllä ne pikkutehtävät aina takaraivossa vähän kummittelee. Ja varsinkin nyt kun käytännössä lähes viimeisiä lähitunteja ja kursseja vedetään. Nyt jo, justhan alotin tän koulun..

Tähän viikkoon kuuluu vielä huomisen luontoretki luokkakavereiden kanssa ja torstaina otan suunnaksi Turun ja Eerikinkadun Appron.

Toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä rentouttava pääsiäinen! :)

- Clarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)