perjantai 15. toukokuuta 2015

Kohti kesää ja kohti Eurooppaa

Nyt jännittää!

Ollut aika haaveilua ja matkakuumeilua menneet neljä päivää. Vanhempien luona vietin äitienpäivää ja kun saavuin paikalle mulle kerrottiin että serkkuni etsii kaveria kesän reililleen kun alkuperäinen matkakaveri päättikin skipata reissun. Olivat jo vähän mun puolesta sanoneet että pääsen ja mikäpä mua estäis.

Pistin serkku-tytölle viestiä että olen kyllä vapaa tulemaan kaveriksi ja nyt ollaan sitten lähdössä kiertään Eurooppaa kuukaudeksi! Aika spontaani ja nopee päätös, mutta välillä sellaisia on hyvä tehdä. Kun ei tässä kesällä muuta oo ku aikaa ja onneks on rahaa säästössä sopivasti. :)


Kuva: http://www.rantapallo.fi

Järjestelyitä saa tehdä sitten olan takaa; passi pitää hommata kun pääsi vanhaksi Prahan reissun jälkeen, hain myös Eurooppalaisen sairaanhoitokortin Kelalta (vihdoinkin) ja lisäksi aion hommata luottokortin, ihan varmuudeksi (senkin vihdoin). Kaikki nämä pitäisi saada hoidettua kesäkuun loppuun mennessä, mutta eiköhän onnistu kun rivakasti tekee. Rahaa kuluu  myös tarvike-hankintoihin kuten sopivaan takkiin ja kenkiin. Rinkan saan toivottavasti joltain lainaan kuten myös makuupussin.


10 vuotta tää passi ollu matkassa mukana. Nyt on aika hommata uusi 2010-luvun passi. :)
Onko parempaa tunnetta kun istua koneeseen ja päästä näkemään ja kokemaan uusia juttuja! Kuva New Yorkista J.F.Kennedyn kentältä, matkalla Floridaan. Lennetään nyt sitten tosiaan Saksaan josta aloitetaan reissu.


Kyllä sitä sillon tällön on tullut haaveiltua reilaamisesta, mutta se ajatus on jäänyt aika alkeelliselle tasolle. Aina muka keksinyt jotain muuta. Nyt en malta odottaa ja jännittää jo nyt tosi paljon!! Onhan sitä matkusteltua tullut mutta ikinä en ole kuukautta Suomesta ollut pois eikä mitään tän tyylistä. :D

Jos jollain on jotain super hyviä yleisiä vinkkejä reilille niin otan mielelläni vastaan! Vaikka paljon olenkin jo lukenut. :) Matkan yksityiskohtia availen sitten myöhemmin.

- Clarissa


Vähäks aikaa saa sali- ja pukkari-selfietkin heinäkuussa jäädä....


PS. Mutta mites treenit?!

Reissun ajaksi luonnollisesti salitreenit vähenee. Erilaista liikkumista siis luvassa se kuukausi, mutta osittain saattaa tehdä ihan hyvääkin. Matkan aika dieettiin nähden ei ole kuitenkaan mikään kamalan hyvä, sillä suunnitelman mukaan dieetin pitäisi juuri ennen matkaa päättyä. Sitä sitten kattellaan kuukauden päästä vähän tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)