sunnuntai 6. joulukuuta 2015

#ifbbfitnessleiri2015

Eilen vihdoinkin koitti päivä jota odotin todella innoissani! Nimittäin pääsin osallistumaan IFBBn järjestämälle fitnessleirille Vierumäelle.

Suunnitelmissani oli aluksi perjantaiksi mennä serkkujeni tädin luo lähemmäksi Vierumäkeä ja olla yötä sielä. Facebookissa sain kuitenkin viestin että pääsis kimppakyydillä. Samalla salilla treenataan, mutta enpä tiennyt että joku sieltä on lähdössä. Oli tosi kiva kun sai olla kotona eikä tarvinut itse ajaa mihinkään. Ja sai seuraa myös lähes koko päiväksi. Juttuakin piisas! :D

6.30 lähdettiin kohti Vierumäkeä. Yhdeksän jälkeen alkoi ohjelma, jossa aamupäivän aikana luennoitiin treenistä, ravinnosta, fitnesslajeista ja urheilussa kielletyistä aineista. Aika perustietoa luennoissa oli, mutta silti oppi uutta.

Hulkki esittelemässä omaa lajiaan CBBtä.

Saatiin vähän välipalamaistiaisia Leaderiltä. Hyviä!

Loppu päivään kuului ohjelmana kuntosalitreeniä ja poseharjoitusta. Lisäksi halutessaan sai mennä kuulemaan henkilökohtaisen arvioinnin kisaamiseen liittyen.

Treeni oli itsellä oli lähinnä sitä että kokelin muutamaa eri liikettä. Treenejä meille veti Jonne Myllyniemi, Sara Back ja Eveliina TistelgrenPosetreenejä meille bikini tytöille veti pääasiassa Johanna Hermans ja Caroliina Kinnarinen Vaikka poseeraustunneilla en ole käynyt niin poseeraukset meni hyvin, mutta niitähän ei koskaan voi hioo liikaa. Eniten vaivaa mulle tällä hetkellä tuottaa kauniit siirtymiset posesta toiseen.

Sara Back opettaa kyykkytekniikkaa. Kuva: snapchat @eevsku
Johanna Hermans näyttää mallia.

Henkilökohtaiseen arvointiin menin ehdottomasti, sillä halusin ammattilaisen mielipiteen mun kunnosta ja rakenteesta kisoja ajatellen. Arvioinnin antoi Arja "Aikku" Halmo. Heti ensimmäisenä tuli kommentti että "Bikini fitnekseen ehdottomasti nykysellä kunnolla." Poseerasin lajiin kuuluvat etu- ja takaposeeraukset ja oli kiva kuulla että ne oli hyvät. Halmo kysyi meenkö keväällä kisoihin, mutta syksyä 2016 olen ajatuksissani miettinyt niin sanoi että sinne sitten. Suurimmat kehityskohteet omassa kropassa on olkapäät ja yläselkä. Tottakai muitakin tasapuolisesti. :)



Kaiken kaikkiaan antoisa ja mukava päivä. Kiitos IFBB Finland ja valmennustiimi ja muut luennoitsijat.
Katsotaan nyt jos sitten uskaltaa pistää tavotteeksi syksyn 2016 kisat. ;) 

Niin ja hyvää itsenäisyyspäivää!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta päivältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa ehdottomasti mennä jos vähänkin kiinnostaa. :) Hintaa oli 50 mikä omasta mielestäni tälläsestä paketista on oikeen hyvä.

      Poista

Kommentoi/kysy :)