lauantai 8. elokuuta 2015

Eloisa elokuun alku

Heips.

Matkaan liittyen postauksia saa vähän aikaa odottaa joten ajattelin nyt vähän tarinoida miten olen tätä kuluvaa kesäkuukautta viettänyt. :)

Ihanaa laittautua kuukauden tauon jälkeen!


Heti kotiin palattuani tarvi hommata salikortti, sillä mun "kotisali" uimahallissa on kesän aina kiinni. Hommasin kuukauden kortin salille, missä olen treenaillut pari vuotta sitten. Oli ihan virkistävää mennä pitkästä aikaa treenailemaan sinne. Nyt olen sitä mieltä että taidan jäädä sinne sillä se saattaa sittenkin tulla halvemmaksi.


Kaks vuotta sitten viimeks treenailin täällä, en muistanu että olis nii kivaa :)
Normaaliin ruokavalioon palaaminen tuntu kivalta. Ja sekin ettei tarvi koko ajan punnita kun dieettiäkään ei enää ole.

Forssassa oli sitten taas joka vuotiset Holjat ja niiden aikaan koko kaupunki muuttuu vilkkaaksi. Tykkään aina pyöriä kaupungilla silloin ja niin tein nytkin. Baarissakin tuli pyörähdettyä. Samaan viikoloppuun osui myös kaverini tuparit Hämeenlinnassa, jonne oli pakko mennä. Oli ihana nähdä taas opiskelukaverit. Käytiin syömässä ja yksillä ja vietettiin iltaa. Oli kyllä kivaa!

Torstaina sai bikinitkin päälle ja suunnattiin järvelle.


Sain myös kutsun hyvän kaverini mökille pariks päivää ja sieltä tulin just eilen. Kiva oli vähän päästä mökkeilemään ja saunomaan hyvässä seurassa. Ihan kunnon mökkeilyä; uimista, makkaran paistoa ja soutelua. Kotiin palatessa pystyi avoautoilemaan koko matkan joten olin todella hyvällä päällä. Eikä siinä vielä kaikki! Suunnistin kanssa Citymarkettiin katsomaan oisko vielä Ben&Jerry's jätskejä jäljellä kun sielä oli tarjouksessa 3 kpl 10 eurolla ja sielähän oli just semmosia mitä halusin. Nyt pääsee niillä herkuttelemaan :D

Vähän kesäherkkuja pakkaseen
Toivottavasti teillä on ollut yhtä hyvä elokuun alku.

Hyvää viikoloppua kaikille!

- Clarissa


Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)