torstai 27. elokuuta 2015

Interrail - Barcelona

Heippa taas, tää mun tarinointi matkasta jatkuu :) Tässä edellinen jos jäi lukematta.

Barcelonaan junamatka Lyonista sujui mutkattomasti. Meillä ei ollut paikkavarauksia joten jouduttiin siirtymään aika monta kertaa istumapaikoilta muualle ja loppu matka seisoskeltiin vessojen tuntumassa kun ei paikkoja enää ollut. Koska oltiin hieman väsyneitä edellisestä puskassa nukkumisesta, yritettiin vähän kaunistautua eli ne ainoot meikit naamaan; valokynää ja ripsaria :P



Päärautatieasema oli iso; ensin suunnattiin ravitsevalle mäkkäri-päivälliselle ja varattiin hostelli. Metrolla päästiin Plaça de Catalunya-aukiolle. Hostelliin löytäminen olikin sitten hankalaa.Oltiin niin väsyneitä ja turhautuneita että melkein lähettiin pois koko kaupungista, mutta vielä mentiin mäkkäriin nettiä käyttämään jos vaikka löytyisi. Ja löytyihän se! Kirjaimen ero jossain hauissa voi sekottaa asiaa aika paljon.

Hostellinamme oli St. Christophers, joka oli kyllä yks parhaista yösijoista koko matkalla. Aamiainenkin kuulu hintaan. Ilmottauduttiin myös tapas-iltaan, jossa oli mahdollisuus tutustua muihin matkaajiin. Sitten suunnattiin rannalle. Noora oli aikasemminkin ollut Barcelonassa joten rannalle meno sujui ongelmitta. Ihanaa oli! Lämpöistä, palmuja ja meri!

Vihdoinkin lämpöisessä.

Täydellistä!

Tapas-ilta oli ihan kiva, tosin tapaksia en paljoo syönyt ja sangriaakin vain yksi lasillinen. Porukkaa oli niin Yhdysvalloista kuin Australiasta. Ohessa oli mahdollisuus ilmottautua illan bileisiin, josta pääsisis myös yökerhoon. Maksoi 7 euroa ja ilmottauduttiin. Puolenyön aikaan bileet starttas hostellin baarista ja sitten lähdettiin kohti rantaa, jossa yökerho oli. Kun oli mun vuoro mennä sisään, portsari pysäytti mut, sanoi ettei noilla kengillä (varvas-sandaalit) ja poisti mut jonosta. Nooralle tokaisin että kai mää sitten meen nukkuun hostellille että mene vaan sää tanssimaan.

Metro oli kiinni. Ilman karttaa en lähtisi yksin kävelemään Barcelonan yöllisille kaduille joten ainut järkevä vaihtoehto oli taksi. Kännykässä onneksi oli osoite ja 15 eurolla pääsin perille. En ollut kauhean harmissani siitä, etten päässyt ja aamulla vielä vähemmän kun porukka sanoi että koko paikka oli täynnä, kuuma ja muuta..

Tapas-iltaan ja bileisiin kuulu ilmainen juoma hostellin baarissa. Shottilasi tiputettiin juomalasiin ja se oli valmis.

Seuraavana päivänä suunnattin taas rannalle ja illalla käveltiin vähän ympäri Barcelonaa, syötiin jäätelöä ja käytiin katsomassa La Sagrada Famili. Nähtiin päivällä myös vähän Gay Pride-kulkueesta, joka silloin oli. Sunnuntaina meidän oli määrä lähteä sitten kohti Nizzaa, jolloin Jenni (Nooran kaveri) liittyisi seuraan ja olisi matkakaverina kaks viikkoa. Lauantaina selvittelin lähteviä junia, joita oli todella huonosti ja niissä ei ollut mitään järkee. Päätettiin sitten että valitettavasti ei päästä Nizzaan kun piti, vaan lähetään maanantaina heti aamulla suurnopeusjunalla.

Jätskit Barcelonan pääkadulla.
Auringonlasku kivalla aukiolla, joka oli täynnä erilaisia katutaiteilijoita.


Piti käydä katsomassa nopeesti tää keskeneränen kirkkokin.


Aamulla aikaisin kamat kasaan ja nopeesti lähtö. Koska myöhästyttiin yhdestä metrosta, ei meillä ollut enää mahdollisuuksia ehtiä aikaisempaan junaan. Asia ei ollut muutenkaan niin yksinkertaista kun aikaisemmin. Kaikki suurnopeusjunat oli täynnä tulevinakin päivinä. Ilman varausta ei päässyt junaan edes seisomaan, ykkösluokan lippuja oli mutta hinta oli sellaiset 80 euroa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kun rakennella paikallisjunista oma reitti ja mennä niillä. Sain aikataulut sopimaan yhteen ja edessä ois reilun 14 tunnin junamatka Nizzaan.

Ens kerralla sitten Nizzan ja Monacon kokemuksista.

- Clarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)