Interrail - kalastajakyliä ja taskuvaras

Ja matka jatkuu!  Viimeksi köllöteltiin Nizzan kivirannoilla ja ihasteltiin Monacossa jahteja. Siitä voit lukea tästä.

Illalla saavuttiin La Speziaan, itselläni ei ollut mitään tietoa että millainen paikka La Spezia on, tai miksi me sinne mentiin. Edelleen kun noudatettiin Nooran laatimaa reittisuunnitelmaa, jota en halunnut muuttaa. Otin matkalle tosiaan sellaisen asenteen että (mahdollisimman) ennakkoluulottomasti menen paikasta toiseen, en odota liikoja enkä selvittele paljoa etukäteen.

Jenni oli varannut Booking.com:in kautta meille jonkun asunnon, joka siis olisi kokonaan meillä kolmella käytössä parin päivän ajan. Hintakaan ei ollut kuin n. 20e/pää/yö, eli samaa maksettaisiin hostellissakin useasti. Löydettiin paikka ja piti soittaa asunnon omistajalle. Tartuin puhelimeen ja sieltä vastasi naishenkilö joka puhui melko huonosti englantia. Odotin vanhempaa italialais-rouvaa, mutta alas portaita laskeutuikin vähemmän italialaisen näköinen ruova.

Rouva vei meidät asunnolle, jotenkin niin herttainen ja vähän hössö oli. Samalla kun hän esitteli huoneistoa ja maksettiin sun muuta, hän kertoi olevansa kotoisin Venäjältä. Oli tosin asunut Italiassa jo 20 vuotta. Venäjääkin olisi puhunut meidän kanssa mutta meiltä tuo(kaan) kieli ei oikeen taivu. Saatiin maksettua yöt, onneksi käteistä riitti kun ei tajuttu varautua siihen, että maksettaisiin käteisellä.

Ihan oma kämppä! Isompi kun missä asun! Ja pesukone, päästiin kahden viikon jälkeen peseen kunnolla vaatteet.

Siinä jossain vaiheessa rouva totesi ja kauhistui ettei meillä ole sokeria tarjolla ollenkaan. Noh, kahviin en sitä yleensä laita eikä muutenkaan suurta tarvetta, mutta hän sanoi että käy sitten illalla ostamassa sokeria. Myöhemmin kun palattiin kaupunkikierrokselta ja iltapalalta, löytyi sokeripaketti ja vesimeloni. :) Ihanaa. Hauskin juttu tässä oli se, että todettiin myöhemmin, ettei meillä ole lainkaan vessapaperia ja sitä oltas enemmän tarvittu kun sitä sokeria. :P

La Spezia oli ihan okei kaupunki. Satama bulevardi ja ostoskadut olivat siistejä ja hienoja, mutta muuten aika vaatimaton.

Satama.

Illemmalla oli tarkoitus käydä kaupassa, mutta ne oli jo kiinni siihen aikaan. Ihan kämpän vierestä bongasin myös kuntosalin. Olin ihan onnessani että pääsis treenaa, mutta hinta oli 10 euroa, joten jätin välistä. Koska olimme italiassa, otettiin iltaruuaksi (molempina iltoina) pizzaa. Pizzakin piti maksaa käteisellä ja kaikki pikkurahat kun kerättiin niin just riitti.

Aamulla mentiin hakemaan aamiaista kaupasta ja päätettiin etsia pankkiautomaatti, koska tarvittaisiin käteistä ehdottomasti. Noh, automaattia ei meinannut löytyä millään, tai siis oli sielä monta kortsuautomaattia mutta mitä me niillä...  Melkein jo luovutettiin kunnes huomasin (omasta mielestäni) postitoimiston ja päätin että kysytään sieltä. Oltiin Nooran kanssa kahdestaan kun Jenni halus kai nukkua.. Astuttiin postitoimistoon sisään ja sielähän olikin automaatti heti kun ovesta astuttiin sisään.

Päivä vietettiin sitten pienen matkan päässä sijaitsevia pikkukyliä kiertäen; Riomaggiore, Manarola ja Corniglia. Tosi söpöjä paikkoja ja päivä kului aina välillä pulahtaen uimaan ja syöden jäätelöä. Tosi kuuma oli ja turisteja oli suhteellisen paljon. Junilla pääsi todella kätevästi näihin kyliin ja junia tuli ja meni hyvin.

Riomaggiore.

Riomaggioressa pulahdettiin uimaan. Kivet suhteellisen isoja ja minäkin nirhasin varpaan kiveen. Tulehduslääkettä siihen tarvi kun alkoi punottaa ikävästi. Kun noi desinfiointi-pyyhkeet jäi tietenki yöpaikkaan.

Rannat oli todella jyrkkiä, kallioisia ja kivisiä. Joistakin kallioilta ihmiset hyppäsivät lämpöiseen mereen. Rannat oli eksoottisia ja porukkaa paljon. Kylissä näkyi turismi selvästi; paljon matkamuisto kauppoja, ravintoloita ja jätskipaikkoja. Olin itse niin kuumissani mun vaatteissa että kävin ostamassa ohkaisen mekon mikä oli ihan kivan näköinen. Tärkeintä kuitenkin oli se, että vaate oli viileä. En katunut hetkeäkään että käytin 15 euroa siihen.

Riomaggiore

Manarola

Viimeisin kylä jossa käytiin, Corniglia, oli vähän erilainen kun nämä kaksi ensimmäistä. Conrniglia sijaitsi mäen päällä, joten edessä oli iltakävely pitkiä portaita pitkin asemalta kylään. Meni sinne bussikin mutta mitä turhaan sellaisesta maksamaan jos voi kävelläkin. Onneksi oli jo sen verran ilta, ettei aurinko niin pahasti paahtanut ja jaksoi hyvin.

Corniglia

Corniglian asema jolta noustiin portaat ylös kylään.

Illaksi palattiin kämpille. Päätettii mennä vähän ihailemaan iltaa satamalle, syömään vähän kirsikoita ja viiniä. Satamassa istuttiin ja nautiskeltiin elämästä, kunnes joku vanha ja köyhä ukkeli tuli kysymään sytkäriä. Ei millään meinannut uskoa meitä, mutta uskoi sitten lopulta. Hetken aikaa jatkettiin, kunnes Jenni huomasin Nooran kameran penkillä. "Onks sun kamera penkillä?" Noora katsoi ja ihmetteli sitä. Katsoi isoon kangaskassiin joka oli mukana ja sitten huusi "NE VEI MUN LAUKUN".

Oikeesti?! Nooran pieni olkalaukku oli kadonnut, mukana lompakko (pankkikortti ja käteistä) ja passi. Kamera oli ollut myös laukussa mutta se ei ollut varastamisen arvoinen joten jätetty siinhen.Kännykkää Nooralla ei ollut mukana sillä hetkellä. Äkkiä vaan yhteyttä Suomeen vanhemmille että kortti kiinni ja mitäs tehään passin kanssa. "Hieman" vit**untuneina käveltiin sitten takasin kämpille rauhottumaan.

Suunnilleen näissä maisemissa varkaus tapahtu. Kuva päivää ennen.

Kortti saatiin kuolletettua, mutta suurin harmin aihe oli se passi, matkalla kun tarvii sitä ehdottomasti, sillä kaikkiin maihin ei pääsisi ilman sitä, eikä varmaan kotiin lentämäänkään. Aamulla selviteltiin; uuden passin, pikapassin, saisi ainoastaan Roomasta Suomen lähetystöstä. Meidän piti Rooma välttää, mutta nyt ei oikein mahda mitään. Vähän menisi reittisuunnitelmat uusiksi, mutta onneksi sellaiseen on varaa tämänkaltaisella reissulla.

Passin saamiseksi oli kuitenkin vielä tehtävä paikallisella poliisilaitoksella ilmoitus varkaudesta ja saatava siitä dokumentti. Oikean poliisilaitoksen löytäminen olikin sitten hankalaa, kuljettiin kirjaimellisesti koko La Spezia läpi ennenkuin löydettiin oikea paikka. Aluksi sekin vaikutti epätoivoselta kun kukaan ei vaikuttanut puhuvan englantia. Onneksi pelastava enkeli tuli ja puhui parempaa englantia kuin me ja saatiin homma tehtyä.

Sitten vaan nokka kohti Roomaa, Bolognan kautta.