torstai 22. joulukuuta 2016

Lähes maidotonta fitnesslaiffia

Rahka on se bodareitten ja fitnesspirkkojen ykköstuote. Vai onko? Noh, aika usealle se on mutta itse olen mennyt jo monta kuukautta täysin ilman rahkaa. Tiedän myös muutaman muun, joilla se ei kuulu ruokavalioon.

Kuva. Pixabay


Itse asiassa olen ollut lähes ilman maitotuotteita jo jonkin aikaa. Ainoat mitä käytän on heraproteiini ja satunnaiset jäätelö-annokset tai muut ravintola-ruuat. Olen ottanut siis periaatteeksi sen etten itse osta lehmänmaidosta tehtyjä tuotteita kotiin.



Miksi vähensin maitoa?

Ensimmäisellä kisaviikolla jätin maitotuotteet pois varmuuden vuoksi. Maitotuotteet kun voivat kerätä myös nestettä. Pelattiin varman päälle ja paino sitten tippuikin heti kun rahka jäi pois. Nyt olen tosiaan muutaman kuukauden ollut lähes ilman maitotuotteita. Kahvikin menee nykyään täysin mustana.

Suurinpana syynä maitotuotteiden jättämiseen on pääasiassa ihoni. Olen pitkään kärsinyt finneistä, joita on ilmestynyt erityisesti selkään ja kasvoihin. Netistä olen kuullut maidottoman ruokavalion positiivisia vaikutuksia erityisesti ihon kuntoon joten päätin testata.

Kaurapuuroon laitan kauramaitoa.. Nami


Kärsivällisyyttä peliin

Ihossa olen huomannut jonkin verran parannusta ja aion jatkaa vielä pitkään tätä kokeilua. Ihon paraneminen ei tapahdu hetkessä ja siihen vaikuttaa meikkaaminen, veden juonti ja muut ruokailutavat. Nyt otin tueksi myös MSM-jauheen, joten mielenkiinnolla odotan sen vaikutuksia.