keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Hyviä uutisia fitness-urheilusta

Eilen fitness-uheilulle saatiin synninpäästö, kun Jyväskylän yliopisto julkaisi fitness-tutkimuksen tulokset. Sen mukaan raju painonpudotus, rasvanpoltto, ei vie terveyttä. Ainakaan suurimmalta osalta.

Ennen dieettiä ja pari viikkoa kisoihin



Voit lukea virallisen tiedotteen tästä.

Uskon että fitness-blogeissa on paljon käyty tätä läpi. Ainakin facebookissa olen nähnyt tästä paljon mietteitä. Itsekin jo julkaisin pienen ajatusen päivityksessäni, mutta ajattelin silti jakaa ajatuksiani tarkemmin  täällä blogin puolella.

Tutkimuksen tulos ei oikeastaan minua yllättänyt, sillä olen pitänyt yksittäistapauksina niitä, jotka ovat fitness-urheilun takia sairastuneet. Jotain on tehty väärin tai ollaan vaan painettu hampaat irvessä vaikka kroppa on huutanut vastaan. 

Kun on perehtynyt asioihin tarpeeksi ja apuna on osaava henkilö, dieetti saadaan toteutettua turvallisesti ja fiksusti. Urheilijan on osattava kuunnella kroppaansa oikeasti ja kertoa havainnoistaan. Kisoihin liittyvä raju dieettaaminen  ei ole mikään kevyt juttu. Kuten tutkimuksessa todettiin, on muutokset kehossa suuria. 

Kisakunto useimmiten kestää vain hetken aikaa ja palautuminen alkaa pian ja kun senkin tekee oikein, ollaan jo muutamassa kuukaudessa lähtöpisteessä ja palauduttu.


Päälle kuukausi kisojen jälkeen. Kuva Tero Turunen


Palautuminen ja dieetin toteutuminen on todella yksilökohtaista. Toiselle ei toimi välttämättä sama kikka ja palautuminenkin voi viedä täysin eri ajan. 

Korostan sitä, että taustatyö ja valmistautuminen kisoihin kannattaa aloittaa hiljalleen ja tehdä kunnolla. Fitness-elämäntapaa suosittelen monille, mutta kilpatasolla tosiaan ei sovi kaikille. Jos halua olisi kuitenkin kokeilla ja paloa löytyy, kannattaa ottaa mukaan kokenut valmentaja, jolta saa tukea ja ohjeita dieetin ajaksi.

Tyhjin ja pienin kunto ennen sm-kisoja


Vaikka tutkimuksen tulos ei mun maailmaa laittanut uusiksi, niin oli ihan mukava saada tutkimustulos tästä. Positiivista siinä oli se, että julkaisu on ollut monessa tiedotusvälineessä esillä. Mielenkiintoista olisi kuitenkin saada tutkimustietoa siitä, että miten pitkäaikainen fitness-lajeissa kilpaileminen vaikuttaa kehoon ja sen toimitoihin.