tiistai 27. joulukuuta 2016

Tälläinen oli mun joulu

Joulu on juhlittu jälleen. 


Tonttuilin vähän ;D On aika makeet puitteet kun iskä on rempannut alakertaa uuteen uskoon ja vähän yläkertaa myös..




Ihanaa jouluntunnelmaa pääsin viettämään jo aaton aatosta asti kotona kun ei ollut muutamiin päiviin töitä. Lähes koko joulun viihdyin kotona ja vasta tapaninpäivänä lähdin salille purkamaan jouluherkuista latautunutta energiaa.

Aaton aattona järjestelin koristeita paikoilleeen, leivottiin pipareita, autoin iskää laittamaan uudet televeisio kaiuttimet seinään. Illalla koristeltiin kuusi ja saunottiin. Saunan jälkeen vielä perinteisesti riisipuuro ja sitten nukkumaan.

Jouluaatto vietettiin perinteisesti hautausmaalla ja kummeillani käymällä. Illaksi kotiin, lahjat ja oleskelua peheen kesken. Kai olin ihan kilttikin ollut kun lahjojakin oli jonkin verran :) Harmi että sää oli todella ankea; vettä vain jaksoi sataa...

Kahvittelua aattona



Höpökin halus kinkkua joulupäivän aamiaisella.
Ruokailuista ei jaksanut stressata vaan söin kohtuudella kaikkea jouluruokaa ja herkkuja. Mun joulun herkkuina pidän erityisesti sinappihuntuista kinkkua ja riisipuuroa rusinasopalla. Toki suklaa on aina hyvää ja joulutortut myös. :)


Äiti kattoi joulupäivänä aterian. Aattona syötiin kummeilla.
Fiilistelen joulua aina aika ajoissa jo kotona kynttilöin ja valoin. Joululauluja kuuntelen ja Spotify on koluttu jos vaikka kuulisi jotain uusia hienoja lauluja. Kestosuosikkeja kyllä on ja tässä onkin mun oma top 5:

1. Sylvian joululalu
2. Joulurauhaa  spotify:track:7BnlSkxi0CllzEl0slRDus
3. Sydämeeni joulun teen
4. White Christmas
5. Jouluaattoyö spotify:track:2eAKiJtLJZcBbITZiZ1Iry

Tai mikä vaan Michael Bublén laulamana :D


Joulupäivä kului lähinnä syöden ja löhöillen. En tiedä kuinka monta leffaa tuli telkkarista katsottua mutta tuli kyllä monta..

Tänään palasin töiden pariin ja kotiin. Huomenna siirryn takaisin normaaliin kana-riisi meininkiin. Olikin jo vähän ikävä ja taas jaksaa monta kuukautta eteenpäin syödä "niitä samoja ruokia".

Mutta vihdoinkin paluumatkalla näytti siltä, miltä mun mielestä jouluna kuuluisi näytttää.