perjantai 30. syyskuuta 2016

Valmistautuminen kohti SM-kisoja

Hei kaikille!

Nyt kun ekoista kisoista on (melkein) toivuttu niin on aika suunnata katse seuraavaan kisaan. Sehän onkin siis sunnuntaina 9.10. iltapäivällä. Koska sunnuntaina koko päivä taitaa mennä kisajärjestelyissä ja kisoissa, niin lauantain ajattelin pyhittää messuilla kiertelyyn.




Olkapäät nautti sunnuntain hiilareitten jälkeen. 

Jyväskylän kisoista löytyi selviä kehityskohteita, joita on käyty valmentajan kanssa läpi. Tiedetään siis mitä tehdä toisin ja mitä parantaa mestaruuskisoihin. Kisoissa myös huomaa myös fyysiset kehityskohteet sitten tulevalle "offikaudelle". Tässä näin mietittynä oli kyllä ehkä yks parhaimmista saumoista kisata, jostainhan se pitää aloittaa ja nyt pystyy jatkossa keskittymään erityisesti niihin omiin heikkouksiin.

Tästä voi vielä parantaa! Kuva: body

Nyt tässä on pari päivää vähän tehty kaikenlaista ja levätty ja treenattu. Nyt otetaan taas lisää tuota päätä mukaan ja valmistaudutaan henkisesti uuteen kisaan. Se valtava puolen vuoden lataus purkautui lauantaina hyvin tuloksin ja nyt on enää päälle viikko aikaa saada vielä isompi lataus SM-kisoihin.

Henkisen tason ja ajatusten on pelattava tietyllä tavalla, jotta tavoitteeseen päästään Lahdessakin. Mulla on selkeä tavoite ja haluan sen. Tavoitteella on suuri merkitys motivaatioon, tsemppiin ja koko kisasuoritukseen. Pitää uskoa itseensä. Kunhan nyt ensin saisin tän itselleni todellisemmaksi, että oikeasti SM-paikka on mulla.

Nyt tässä pari päivää on onneksi alkanut tulla sitä samaa jännitystä mitä tuli ennen karsintoja. Se on erittäin hyvä. Pieni jännitys tekee kaikesta parempaa.

Niin ja hei! Kaikki Forssan seudulla olevat niin muistakaa lukea huomisen Forssan Lehti.

Siis ihan liikaa kamaa pelkästään kisapaikalle... Jos sitä sais jotain karsittua...


Nyt sit kunnon focus päälle! 

Nähdään Lahdessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi/kysy :)